Tervetuloa 

Liedon julkisten ja hyvinvointialojen yhdistyksen kotisivuille

Liedon JHL 557 ry

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.



Yhdistyksen toimialueena on Lieto, ja sen tarkoituksena on koota Liedon kaupungissa, ja Liedon seurakunnassa työskentelevät sekä opiskelevat liiton piiriin. Yhdistys toimii liiton sääntöjen ja päätösten mukaisesti jäsentensä palvelussuhteiden ehtojen ja työolosuhteiden parantamiseksi heidän ammatillisten, oikeudellisten ja yhteiskunnallisten etujensa ja oikeuksien edistämiseksi ja laajentamiseksi sekä heidän yhteiskunnallisten valmiuksiensa parantamiseksi.

Yhdistyksen keskeisemmät ja tärkeimmät tehtävät ovat paikallisen toiminnan, sekä laajan ja ennakoivan edunvalvonnan vahvistaminen. Toiminnan tavoitteena on jäsenten työhyvinvoinnin ja työmarkkinakelpoisuuden parantaminen, paikallisen edunvalvonnan vahvistaminen ja sopimus ja neuvottelujärjestelmän kehittäminen. Edunvalvontaa tukevat koulutustoiminta, tiedottaminen sekä jäsenhankinta.

Liiton yhdistyksiä koskevien sääntöjen 2§ 2-3 kohtien mukaan yhdistyksen tulee toimia liiton päätösten mukaisesti.

Yhdistyksen tehtäviin kuuluu mm.

– valvoa palvelussuhteen etuja

– tehdä paikallisia sopimuksia

– järjestää kokouksia ja koulutuksia

– tiedotustoiminta

- yhteistyö muiden ammattiyhdistysten ja järjestöjen kanssa